Koosteet

  • Australiassa,  Koosteet

    Matkailijaminä – paluu Australian tarinoihin ja muistoihin

    Matkustaminen on ollut osa mun elämää pienestä asti. Lapsena lomat kuluivat auton takapenkillä eläimiä laskeskellen ja uusia maisemia ihmetellen – silloin matkustaminen oli perheen kanssa yhteisiä hetkiä ja pieniä seikkailuja, joissa maailma tuntui turvallisen jännittävältä. Australian reissu vuosina 2018-2019 oli ensimmäinen matka, jonne lähdin ihan yksin. Ei perhettä mukana, ei selkeää suunnitelmaa – vain puoli vuotta aikaa tutustua uuteen maahan ja itseeni siinä samalla. Asuin Newcastlessa ja reissasin pitkin itärannikkoa, enkä silloin tullut ajatelleeksi, miten iso merkitys sillä kaikella oli. Nyt vuosia myöhemmin huomaan palaavani usein siihen aikaan – siihen versioon itsestäni, joka vasta opetteli olemaan reissussa omillaan. Newcastle – koti maailman toisella puolen Newcastlesta tuli melkein heti sellainen fiilis,…

  • Koosteet

    Pakun rakennusta ja uusia lajikokeiluja – yhteenveto reissuvuodesta 2024

    Miltä näytti reissuvuosi 2024? Tänä vuonna reissasin kahdessa ulkomaan kohteessa ja useassa kotimaan kohteessa. Pitkään kytenyt haave reissupakusta toteutui vihdoin! Miltä näytti ensimmäiset kuukaudet pakuremppa-arjessa? Uutuuskohteena itselle oli monillekin tuttu lomakohde: Italia! Uusia lajejakin tuli kokeiltua; pyörävaellusta järvisuomessa, liukulumikenkäilyä pohjoisessa ja kanjonivaellusta etelässä. Mitähän ensi vuonna on tiedossa? Alkuun matkafakta: tänä vuonna suosituin kulkuväline oli jälleen juna (ajallisesti). Junamatkoja kertyi yhteensä 42kpl ja kilometrejä noin 12 000, joista kotimaan raiteilla n. 11 370km ja ulkomailla n. 630km. Millä kulkuvälineellä sinä kuljet eniten reissuillasi? Viime vuoden reissuyhteenvedossa oli jo alkuvuoden suunnitelmat selvillä, kun piipahdettiin ensin Levin lumilla ja siitä melkein suoraan Madeiran lämpöön. Oli myös haaveiluja oman pakun rakentamisesta ja tietysti…

  • Koosteet

    Seikkailuntäyteinen vuosi – yhteenveto reissuvuodesta 2023

    Millainen oli mun reissuvuosi 2023? Kävin tänä vuonna neljässä maassa sekä muutamassa kotimaan kohteessa. Millainen on opiskelijan reissubudjetti? Miten voi säästää reissuja varten? Mikä oli parasta? Millaisia suunnitelmia ensi vuodelle ja tulevaisuuden reissuhaaveita? Islanti – vaihto-opiskelua reissailun ohella Tammikuu – kesäkuu Tämä reissuvuosi alkoi mukavissa merkeissä, kun lähdin vaihtoon Islantiin 3.1.2023. Islanti ei kohteena ollut ensimmäinen toiveeni, mutta olen erittäin iloinen ja kiitollinen, että sinne kuitenkin päädyin seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Vaikka muutto itsessään uuteen maahan oli sinällään jo yksi iso reissu, tuli puolen vuoden aikana tehtyä paljon pieniä yksittäisiä reissuja Islannin sisällä. Puolen vuoden asustelun aikana tuli tehtyä 10 yön yli reissua ympäri Islantia sekä useampia päiväreissuja lähiympäristössä. Islannissa reissatessa…